Pian on ensimmäinen kuukausi takana. Kauppoja on hierottu vähän ympäri Suomea. Kiitos siitä sosiaalisen median. Viljelijät ovat vielä odottavalla kannalla hintojen suhteen, ja mun mielstä pitää ollakin. JOS ei ole pakko myydä.
Viljan hinnat siis vielä laahaa, mutta maakunnasta ja sen ulkopuolelta kuuluu jo mukavampia uutisia. Ohrasta saa jossain paikoissa jopa 190e/tn ja kaurasta 177e/tn. Kauran suhteen en odotakaan enää hirveää nousua, mutta ohra tulee vielä nousemaan. Tämähän on vain minun mielipiteeni.
Ajoneuvovaaka tuli ostettua, näkemättä. Eileen tiistaina haettiin se kotimarkille, ja ihan hyvältä näyttää. Sen kimppuun sitten alkukeväästä. Sehän on aivan eherotoon, varsinkin kun tuoretta viljaa tullaan ostamaan syksyllä varastoon. Ja onhan se myös nopeaa palvelua. Punnitus, näyte, kippi, punnitus ja pellolle takaisin.
Markkinointiin panostetaan seuraavat 8 kuukautta. Edelleen saa tulla tutustumaan ja vaihtamaan kuulumisia. Melkeen jatkuvasti istun toimistolla, vanhassa punaisessa omakotitalossa Alajoentiellä Lapualla. Ja kun kelit sallivat, siirrytään tyhjentämään pihaa ja hallia.
Nyt odotellaan jo siis kevättä, ja kevään tuomaa lisää viljatonnille.
-Ville
Vastaa